Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2013.

Salainen neuleystävä syksy 2013

Osallistuin Salainen neuleystävä (SNY)-rinkiin vähän aikaa sitten. Kyllähän tämä oli vähällä jäädä sivuun, kun vesivahinko tapahtui kotona pari viikkoa sitten ja ajattelin evakkomatkalla, jaksankohan lähteä mukaan mukavaan leikkiin. Päätin kuitenkin olla mukana, sillä salaisen neuleystävän posti tuo varmasti mukavaa ajateltavaa. Nämä ihanat Noro-sukkani (2012) ovat suosikkejani ja tekisin vielä samat kappaleet joskus tulevana talvena. Toivotan teille lukijoille ihanaa syksyä!

Evakossa

Kotonamme sattui laaja vesivahinko ja sen vuoksi jouduimme muuttamaan pois kotoa 4-6 viikoksi remppamiesten tieltä. Pakkasimme tavaroita laatikkoihin ja siirsimme kalusteita kahteen huoneeseen. Käytännössä lankavarastoni on juuri kalusteiden ja tavaroiden joukossa. Evakkopäätös tuli nopeasti ja mun piti kiireessä poimia muutamia lankoja ja puikkokassini mukaani. Oli tosi vaikeaa päättää, mitä ottaisin mukaani, mutta päädyin kuitenkin johtopäätökseen, että uusia lankoja voin ostaa milloin vain ja kun siltä tuntuu.  Evakkoon pääsivät Louhittaren Ahti-langat ja Veera Välimäen Bloomsbury-huiviohje. Olin mukana Villavyyhdin neulekerhossa ja nämä langat olivat osa neulekerhon sisältöä.  Vanhan Porvoon edessä on teetee-shop ja kävin siellä katselemassa lankatarjontaa. No, kassiini sujahti 800 g Teeteen Primavera-lankoja (75% merinovillaa, 25% silkkiä). Tarkoitukseni on kenties tehdä lisää työvaatteita. Moda 2/2013 lehdessä on nätti jakku (nro 2). Jospa osaan tehdä sellaista... Joka tapauksess

Jäin koukkuun!

Molla Millsin Virkkurissa varoitettiin, että virkkauksessa jää helposti koukkuun. Sen pienen pitsimaton jälkeen innostuin virkkaamaan vähän isomman maton. Tämä on ihan kivaa! Ohje: Novitan joululehti 2012, nro 19, Virkattu pyöreä matto, s. 17 Lanka: Novitan Tuubi, harmaa, vähän yli 1 kg Toivotan teille lukijoille hyvää viikonloppua!

Ikioma pitsimatto

Molla Millsin hyvän virkkuukirjan, Virkkurin innoittamana ostin Novitan ontelolangat ja harjoittellin ensin jonkin aikaa perusjuttuja. Olen aina pitänyt kauniista virkatuista matoista. Halusin nyt sievän maton vessaan.  Valokuvat eri työvaiheista ovat selkeitä. Olen sellainen ihminen, joka lukee ohjeet mielelläni kuvina.  Aloitin sitten pienellä matolla. Alku meni hyvin ja työ oli hyvin tasainen. Kun lisäsin tuplapylväitä, niin matto alkoi rönsyillä. Tässä ei muuta auttanut kuin purkaa muutamia kierroksia ja yrittää uudestaan. Loppukierrokset alkoivat olla entistä enemmän vaikeita. Piti olla tarkkana, etten tekisi ylimääräisiä pylväitä. Etsin myös koko ajan hyvää asentoa, ettei hartiat menisi jumiin. Virkkaaminen on jotenkin erilaista kuin neulominen.  No niin, tässä on ensimmäinen "pitsimattoni". Reunat rullasivat ylös vähäsen, mutta suihkutin niitä ja tasoitin. Nyt mulla on ikioma pitsimatto. Tästä on hyvä jatkaa tekemään vaikka isompaa mattoa...

Siksakkia!

Törmäsin Vihreässä Vyyhdessä kauniisiin Be Sweet-puuvilla/bambulankoihin. Ajattelin, josko voin tehdä itselleni topin. Selailtuani lukuisia toppiohjeita muistin ihanan siksak-neuletyön Sanna Vatasen Neulo, virkkaa, kirjo ekolangasta!-kirjasta. Siinä oli siksak-essu, joka onkin tehty samasta langasta! Yritin laskea, paljonko silmukkaa tarvitaan toppiin, mutta päätin kaksinkertaistaa essun silmukoita. En halunnut tiukkaa toppia, vaan tunikantapaista mallia.  Alku oli kankeaa, koska en tottunut neulomaan puuvillasekoitelankoja. Onneksi ajan mittaan totuin ja neulominen oli miellyttävä. Topin reunan tein Hjertegarnin Bommix Bamboosta. Kun olin ommellut reunan kiinni vartalon kappaleeseen, totesin, ettei tullut toppia, vaan miniminimekko. Muunsin topin sitten hameeksi, joka ei ole hullumpi idea. Hame laskeutuu kivasti. Toivottavasti elokuussa on vielä lämpimiä päiviä!