Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Jämälankaraitasukat - joulukalenteri

Olin aiemmin kertonut, että osallistuin Missä neuloimme kerran-blogin joulusukkakalenterin tempaukseen. Kalenteri oli mielestäni tosi innostava ja heti aamuisin kurkistin blogiin, mitä väriä nyt ehdotettiin. Töissä pähkäilin työtoverini kanssa, minkä värin ottaisin tällä kertaa, ja mistä syystä. Sukat tehtiin varpaista varteen-menetelmällä , mikä on mulle ihan tuttua. Hienoa, että Missä neuloimme kerran-blogista löytyi myös ohje, miten tehdään varpaista varteen. Jokaisena kalenteripäivänä keskityttiin joko A- tai B-sukkaan. Sukat alkuvaiheessa Sukat puolivälissä Joskus on käynyt, etten löytänyt sopivanväristä jämälankaa, niin piti pari kertaa ottaa korkkaamaton kerä käyttöön. Lankoja on mm. Väinämöistä, Nallea, Pirkanmaata ja Handua. Uutta tässä on se, että kantapäät tehtiin jälkikäteen. Apulangalta otettiin silmukat käyttöön ja kavennukset tehtiin tietyin välein. Mua huolestutti erityisesti se, miten onnistuisin ommella loput silmukat yhteen. Tulos oli se, ettei jälki ollut

Joulu on ovella

Joulu on jo ovella. Kotona joulukoristeet on laitettu paikoilleen ja joululahjat ovat nyt kitsch-muovikuusen alla. Mökillä taas on oikea kuusi, Seija-myrskyn kaatama 4-5 metrin kuusen latvaosa. Meillä on tapana viettää joulua maalla, mökillämme, mutta isäni on viime aikoina sairastellut paljon, joten on parempi jäädä kaupunkiin. Näin olemme lähellä isääni. Perinteisillä Silmä, Pisto, Tikki, Takki -käsityöyrittäjien joulumarkkinoilla oli käyty ja oli ilo nähdä tuttuja lankoja, kuten Ilu Handun ja helsinkiläisen värjärin Lanitium ex Machinan kauniita ja värikkäitä lankoja sekä muiden yrittäjien käsitöitä. En kuitenkaan ehdi enää tehdä niistä vaikka joululahjoja, mutta lahjaideoita syntyy pikkuhiljaa vuoden mittaan. Ylhäällä Handun langat ja alhaalla Lanitium ex Machina. Kävin viime maanantaina työmatkalla ja poikkesin Kerä-putiikissa katsomassa, olisiko siellä kiinnostavaa… (aina on ollut). Tiedän, ettei mun pitänyt ostaa mitään, mutten osaa lähteä sieltä tyhjin käsin… Nappasin

Syksyn SNY-kierroksen viimeinen paketti

"Joulu lähestyy vihnaa vauhtia ja sen myötä päättyy myös syksyn salainen neuleystävä-kierros." Näin kirjoitti salainen neuleystäväni joulukuun paketin kirjeessä. Hain paketin tänään smartpostista ja olo oli kuin pikkutytöllä, joka odotti joulua hartaasti!  Pidän niistä suomenlampaan langoista kovasti! Väritkin ovat kauniita. Mielessäni pyörivät jo hienot kirjoneulelapaset, mutta pitää vielä katsella joitakin malleja...  SNY, näit paljon vaivaa lankojen hankinnan eteen.  En olekaan aiemmin maistanut watsakahvia, joten kokeilen oikein mielelläni jouluaattona. Mulla on muutenkin erittäin oikutteleva vatsa ;-) Olen itse servettien suurkuluttaja ja nämä joulunaiheiset ovat oikein tervetulleita joulupöytäämme. Piparimuotteja pääsen käyttämään ehkä ensi viikonloppuna, jos vielä innostun. Ne ovat myös sellaisinaan hyviä koriste-esineitä. Lammasmuotti on aivan ihana!  Paketin sisältö Salainen neuleystäväni paljastui Rentukaksi . Tämä syksyn SNY-kierros on tuonut mulle paljon ilo

Sukkia, sukkia...

Vietän pari vuosilomapäivää ja itsenäisyysvapaata tällä maalla - neuloten, tehden askareita ja nauttien luonnosta.  Jämälankaraitasukat-joulukalenteri tahdittaa arkirytmiäni. Onneksi lankakassista löytyi tähän asti toivotunvärisiä jämälankoja. Tykkään kovasti. Tänään piti valita väri, joka alkaa etunimeni ensimmäisellä kirjaimella, K:lla. Mitä muita värejä kuin keltainen voi olla? B-sukka ylhäällä ja A-sukka alhaalla Jatkan viime vuonna aloitettua sukkaprojektiani. Mari Muinosen Warrella virran -sukat näyttivät netissä hyviltä, mutta käytännössä niitä on hidasta tehdä. Täytyy keskittyä työhön ja seurata ohjetta koko ajan. Lanka onkin ohutta. Teen molempia sukkia samanaikaisesti, koska mahdollisia muutoksia (lisäyksiä tai kavennuksia) voi tehdä samaan aikaan eikä niitä tarvitse muistaa jälkikäteen tehdessä toista sukkaa. Toivottavasti saan paljon tehtyä sunnuntaihin mennessä... Muinosen Warrella virran-sukat (Raverly), lankana Louhittaren Väinämöistä (oliivia).  Näin eilen jou

Haasteiden haaste

Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä ja lisää lukijoita blogeille joilla on alle 200 lukijaa. Säännöt: 1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestä. 2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut 3. Haastajan pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille 4. Haastajan tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa 5. Sinun tulee kertoa kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat 6. Ei takaisin haastamista 1. VAIHE 1. Olen valeblondi ja maailmanparantaja. 2. Käytän villasukkia kesät talvet. Heitänkin myssyn pois vasta juhannuksena. Olen näköjään vilukissa. 3. Aloitin neulomisen aikuisiällä. Koulussa tein hiki otsassa vinoutuneet lapaset, joiden kohtalo oli karmea. Kun mummon tekemät villasukat loppuivat varastosta ja anoppikin lopetti neulomisen, tulin paniikkiin. Mistä saisin ihania sukkia? Mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä opettelemaan sukantekoa. Siitä homma lähti. 4. Yritän hankkia suomenlampaan villal

Joulukuun avaus

Tänään on ensimmäinen adventtisunnuntai. Kellarista ja vintiltä on haettu tekokuuseja ja koristeita ja kynttilävarastoa on myös päivitetty. Mökillä haemme luvan kanssa aidon kuusen naapurin metsästä.  SNY:n lähettämän joulukalenterin ensimmäinen luukku on avattu. Internetissä on monta, monta hauskaa käsityöjoulukalenteria. Muun muassa Facebookissa on norjalaisten, Arnen ja Carloksen joulupallokalenteri (sopii niille, jotka haluavat tehdä palloja nopsasti) ja Garnstudion perinteisestä joulukalenterista löytyy uusi ohje joka päivä (ohjeet ovat helpoista haastaviin). Suosikkini on Missä neuloimme kerran-blogin joulukalenteri , jossa tehdään jämälankaraitasukat. Joka päivä tulee postaus siitä, mitä väriä neulomme sukan seuraavaan raitaan. Tämähän on oikein jännittävää ja pääsen jämälangoista eroon näinkin! Hyvää adventtia!