keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Hurraa! Hurraa!

Tilkkupeitto valmistui kuin valmistuikin 19 vuoden jälkeen.

Kun tyttäreni oli pieni, sanoin tekeväni hänelle peiton ja sen hän voi ottaa mukaansa, kun muuttaa aikuisena omaan kotiin. 

Valitsin tämän kuusikulmaisen tilkkumallin, koska mökillä ei ollut ompelukonetta, mutta olin halunnut kovasti aloittaa jostakin mallista ja tämä malli ei edellyttänyt ompelukoneen käyttöä. Löysin mökin liinakaapista vanhoja, kuluneita tyynyliinoja ja leikkasin niistä paloja ja liitin paperimallineen kangaspalan sisään. Ompelin paloja yhteen yksitellen ja tämä vaati paljon aikaa. 


Vuosia kului. Tilkkutyö seisoi kaapissa ja sitten muuttolaatikossa. Löysin tämän työn muutamia vuosia ja päätin jatkaa kesä- ja talvilomilla. Tyttäreni oli jo muuttanut omilleen. Sitten neuloosi iski ja jätin tämän tilkkuparan taas seisomaan. 

Viime kesänä ärsyynnyin tähän tilanteeseen ja lupasin itselleni, että mä kyllä vielä saan tämän valmiiksi. Vierähti taas yksi vuosi lisää. 

Nyt vuorotteluvapaallani päätin tehdä kaikki keskeneräiset työt pois päivänjärjestyksestä. Ompelin vielä puuttuvat palat yhteen ja päätin leikata isompia paloja peiton kulmiin, sillä en tietty jaksanut tehdä lisää kuusikulmaisia paloja. Mökkimme veranta muuttui suureksi työtilaksi ja siirsin neuletyöt sivuun jonkin aikaa. 



Kun olin saanut isot keltaiset kulmapalat peittoon, alkoi sen jälkeen raskas vaihe, paperimallineiden poistaminen. Tähän meni kaksi päivää.



Salosta, Eurokankaasta ostin ohuen vanukankaan ja vinonauhan ja vuorikankaaksi laitoin kirppikseltä ostetun 70-80-lukuisen pussilakanan. Koko ilta meni reunan ompeluun. 


Seuraava aamu meni tikkaukseen, että tilkku- ja vuorikangas olivat varmasti toisistaan kiinni. 






Voi vitsi, tuntui hurjan hyvältä! Laskin, montako vuotta tähän oli mennyt. Yhdeksäntoista vuotta. Uups. En tiennyt, että tämä kuusikulmainen malline on erittäin suuritöinen, varsinkin tämänkokoinen. Jos tekee isompia paloja, työ olisi nopeammin valmistunut. Tästä eteenpäin teen peittoja vain helpolla hirsimökki-tekniikalla. 

Nyt olisi kuoharin paikka!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Mummonmökin torkkupeitto

Kauan haaveilemani kuuden kuukauden vuorotteluvapaani alkoi maaliskuun 1. päivänä ja olen yhä hämmentynyt tästä hienosta mahdollisuudesta. En ole suunnitellut vapaalle mitään aikataulutettua ohjelmaa (matkustelua tai opiskelua), vaan annan itselleni mahdollisuuden päättää, mitä haluan tehdä. Mökkimetsän puutarha on vielä talvihorroksessa, mutta myöhennän kohta kukkapenkkejä ja kasvimaata. Taimien esikasvatus on pyrähtänyt kivasti eteenpäin ja kasvilaatikoissa kasvaa somia versoja jo reippaasti. Retket luontoon ovatkin jo suunnitteilla. 

Käsityöt ovat luonnollisesti työlistalla ja vanhojen projektien lisäksi olen ostanut lisää uusia lankoja ja selaillut moneen otteeseen ohjeita.

Olin ottanut usein pienen käsityöpussukan mukaani työmatkoille. Virkkuutyö on kätevä matkoilla, sillä voin keskittyä virkkaamiseen vähän aikaa ja esimerkiksi neliömallia on helppoa muistaa ulkoa. Jemmassa oli kasa jämälankoja ja päätin tehdä sille jotain. Neliöitä kertyi vähitellen lukuisilla lento- ja junamatkoilla kahden vuoden ajan. Viime viikonloppuna kurkistin kassiin, jossa säilytin neliöitä ja päätin, että nyt kootaan neliöitä yhteen. 





Virkattu neliöpeitto (xx cm x xx cm)
Langat: vanhoja Novita Nalle-lankoja 
Koukku: 3,5 mm

Tämä peitto on ihan nätti ja sopii mummonmökkimme sisustukseen oikein hyvin. Tykkään!