Siirry pääsisältöön

Kiitoslahjat

Osa teistä lukijoista tiesi tuskallisen gradumaratonini. Olin saanut töissä muutamilta työkavereilta apua muun muassa tekstien kommentoimisessa, oikoluvussa, kuvien käsittelyssä ja niin edelleen. Yksin olisin tehnyt hassuja ilmauksia, ylipitkiä virkkeitä ja epäselviä kuvia. Yliväsyneenä olin valitellut gradun työstämisestä liikaakin ja sitä lähipiiri oli joutunut kestämään. Päätin, että teen joitakin kiitoslahjoja niille henkilöille, jotka olivat auttaneet mua vaikeiden jaksojen yli. Kesälomalla oli ollut aikaa miettiä, mitä neulomuksia voisin antaa lahjaksi. Loistavia gradunohjaajia en toki unohtanut.
Tämä kaunis "Lehto"-huivi lähtee sille henkilölle, joka oli ystävällisesti kommentoinut tekstejäni ja erityisesti gradun sisältöä yleensäkin. Hän oli myös auttanut kirjallisuuden etsinnässä ja ehdottanut, mitä muuta apua voisin saada gradun kirjoittamiseen. Puolikas isoäidinneliö-huivi on virkattu Novitan Puro-langasta (Lehto) ja siihen oli mennyt vähän yli 400 grammaa lankaa.
Nämä somat lapaset saa henkilö, joka oli kärsivällisesti käsitellyt gradun kuvia uudestaan ja uudestaan. Siinä hän oli taitava. "Pearl Chain Mittens"-lapaset lämmittävät sitten tulevana talvena tämän henkilön kätösiä. Vanhat Novitan Nalle-langat ovat hyviä kirjoneuletöihin ja joissakin langoissa on myös aloe veraa ja jojobanöljyä. Nykyään niitä ei enää saada. Vahinko. Neuleohje löytyy Ravelrysta. Toinen työkaveri, vanha konkari, oli tullut silloin tällöin auttamaan kuvien käsittelyssä. Annoin aiemmin hänelle villasukat, jotka menivät piloille pesussa. Teinkin hänelle toiset, vähän vastaavat sukat. Lanka on Novitan Nalle kukkaketo (orvokki) ja sukkiin meni lähes tasan 100 grammaa. Kirjoitin vielä sukkien pesuohjeen, ihan varmuuden vuoksi.
Kun olin saanut gradun tekstit kokoon ja kielenhuollolliset viilaukset oli tehty, päätin, että nyt riittää ja laitan sen menemään. Mua auttoi vastavalmistunut maisteri, joka hallitsee pdf-käsittelyn. Toimiston käyttöön tarkoitettu pdf-toiminto ei riittänyt, sillä painotalo vaati muutamia tiettyjä asetuksia. Muutamien jännittävien hetkien jälkeen gradu oli valmis painatukseen. Ajattelin, että tämä kaunis ja ohuehko virkattu huivi lämmittäisi varmasti tämän tuoreen maisterin hartioita syys- ja talvipäivinä. Vielä kahdelle työkaverille täytyy vielä keksiä sopivia kiitoslahjoja. Pitää vain katsella lankavarastoa ja selailla käsityökirjoja. Gradunohjaajista toinen sai sukat jo viime vuonna eri yhteydessä ja toinen ohjaajista sai värikkäät sienestyssukat. Lanka on loistava Lanitium Ex Machina, jota saa muun muassa Villavyyhdestä. Tämä ohjaaja on sienihullu, joka viihtyy mielellään metsässä aika pitkään. Postitin sukat jo viime viikolla ja ohjaaja sai ne eilen, kun oli ensimmäinen työpäivä lomansa jälkeen. Ne ovat kuulemma toivottuja. Hyvä niin.
Pakkasin tänään kaikki kiitoslahjat kasseihin ja kirjoittanut pakettikortteihin pesuohjeet. Ylihuomenna vien ne töihin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydellisen villapaidan metsästys

Ilahduin, kun Novita alkoi myydä suomenlampaan villalankoja pari vuotta sitten. Kun nämä Suomivilla-kerät olivat poistomyynnissä, niin mulle, pienelle maailmanparantajalle tuli hätä: halusin niille hyvän kodin. Älkää kysykö miksi :) Mielessäni oli jokin simppeli villapaita, kuten aina, ja etsin sopivaa ohjetta jonkin aikaa. Lopulta rohkenin tekemään paidan itse ja aloitin ylhäältä alas. Jouduin toki purkaamaan työni pari kertaa, mutta paksulla langalla neulominen oli kuitenkin nopeaa, joten purku ei haitannut. Kun vartalo-osa oli valmis, huomasin vartalon keskellä värieroja. Voi ei, en muistanut katsoa kerien eränumeroita! Harkinnan jälkeen päätin, etten purkaisi ja neuloisi uudelleen, koska joidenkin mukaan eroja ei oikein huomaa heti.  Kirjoitin ohjeen muistiin, mutta tätä voi, ilman muuta, edelleen kehittää ja muokata. Mielestäni rintaosan kohdalla kannattaa tehdä lyhennettyjä ja pidennettyjä kerroksia, jotta pusero tasaantuu kauniisti. Tällä kertaa en tehnyt. Villapaita lähtee mini

Merikarhun Cousteau-pipo

Olen neulonut lukuisia myssyjä miehelleni. Hän ei oikein jaksa innostua löppömyssyistä, vaikka mä itse käytän niitä oikein mielelläni. Syy selvisi, että mieheni tykkää tiukoista resoripipoista ja hän oli haaveillut pitkään punaisesta Cousteaun piposta. Veneilyssä hyvä myssy pysyy hyvin päässä ja leudoilla ilmoilla myssyä voi kääriä pikkumyssyksi, ettei tule kuumaa. Mieheni ei myöskään pidä kutittavista villamyssyistä. Snurre-lankakaupassa näin pari Cousteau-pipomallia. Ne oli neulottu ihanan pehmeästä Lamana Cusco -alpakkalangasta ja väri olikin oikea punainen. Kauppias Anne kertoi, että ohje löytyy netistä. Ei muuta kuin lankojen ostoon ja etsimään ohjetta verkosta! Josko tässä on se mieheni unelmapipo...! Aloitin 120 silmukalla pyöröpuikoilla (4 mm), mutta 6 cm:n resorin jälkeen totesin, että siitä tulisi liian iso ja purin työn. Aloitin uudestaan ja 100 silmukalla. Piposta tuli tosi hyvä! Ei mennyt enempää kuin noin 75 grammaa. Kavennukset ovat jopa kauniita.

Kaisan perussukat

Olen neulonut tällä ohjeella monet sukat. Kehittelin sukkaohjetta siten, että sukat olisivat aivan napakoita eivätkä löysiä. Eilen sain ystävältäni iloisen viestin ja siinä hän kiitti lahjasukista, ja että ne ovat oikeasti saapassukkia. Talvi- ja kumisaappaissa nämä sukat eivät hankaa esimerkiksi ikävästi kantapäitä ollenkaan. Tätä ohjetta voi soveltaa vapaasti, vaikka pidentämällä varsia, vaihtamalla kantapää- tai kärkimallia (esimerkiksi nauhakavennusta).  Koko: 38-39 Lanka: 100 g ohutta fingering-vahvuista lankaa, esimerkiksi Louhittaren Väinämöinen, Lang Jawoll tai Novitan Nalle Puikot: 2,5 Luo 64 silmukkaa ja neulo 2 o 2 n –joustinneuletta 40 kerrosta. Kavenna yksi silmukka joka puikon alussa, yhteensä 4 silmukkaa. Jatka sileää neuletta 60 silmukalla 35-45 kerrosta. Siirrä ensimmäisen puikon silmukat neljännelle puikolle, yhteensä 30 silmukkaa. Aloita vahvennettu kantapäätilkku ja neulo 34 kerrosta. Sen jälkeen aloita kantapohjan kavennukset: neul