Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Mekkotehdas aikuisille merkityt tekstit.

Elämäni eka itsetekemä kesämekko

Monet käsityöbloggaajat olivat hehkuttaneet Mekkotehdas aikuisille -kirjaa. Eipä ihme. Ostin kirjan siinä mielessä, että voisin kokeilla ompelemista pitkästä aikaa. Vaatteiden teko ei ollut parhaita puoliani, vaikka harrastin vuosia sitten paljon tilkkutöitä ja teinkin lapsille verkkareita vanhoista collegepuseroista. Mekkotehdas aikuisille Tutkiskelin mekkomalleja ja päätin alkajaisiksi kokeilla Selman mekko B:ta. Petikon Eurokangas-kaupan valikoima oli yllättävän vaatimatonta, mutta olisiko kauppa lopettamassa toimintaansa tai muuttamassa taas ja siksi kankaita oli vähän. Ajattelin, että voisin aloittaa edullisesta ohuesta puuvillakankaasta ja mun ei tarvitsisi harmitella ostostani, jos mekon teko epäonnistuu.  Vaikka ohjeet ovat helppolukuisia, mutta silti perusompelutaito on kuitenkin välttämätön. Olen aina vieroksunut poimutus- ja päärmehommia, mutta olin kuitenkin selviytynyt niistä tyydyttävästi. Tajusin tässä projektissa, miten tärkeää kankaan silittäminen o...