Siirry pääsisältöön

SNY:n kesäkuinen yllätys

Toukokuu ja kesäkuun alku ovat työmatkojen vuoksi olleet lennokkaita. Puikkoihin olen tarttunut vain muutamia kertoja :-(. Blogikin on saanut olla rauhassa tovin.

SNY:n kesäkuun paketti saapui viime maanantaina. Tuli pieni jännitys, kun hain paketin. SNY kevät 2014 -kierros päättyy kohta ja viimeisessä paketissa paljastuu, kuka on salainen neuleystävä. 


Paketin kesäinen sisältö 

Rozetti-puuvillakerät ovat uusia tuttavuuksia. Niistä voisin vaikka virkata mökin rottinkinojatuolin alustan. Olen nimittäin ajatellut maalata mökin kuistin lohenpunaiset seinät ja puunvärisen lattian luonnonvalkois-helmenharmaan värisiksi ja siellä on rottinkinojatuoli, joka kaipaa piristystä. 

Hamppulanka on myös uusi kokemus. Siitä saisi hyvää käsienpesuliinaa, vai mitä? Muumitiskiliina on hyvä pari :-)

Käytän varmasti somia kukkakynttilöitä kesäiltoina, sillä ne ovat kauniita sisustuselementtejä. 

Appelsiinisuklaalevy on toinen suosikeistani. Täytyy taas piilottaa sitä mieheltäni, vaikka hän oli äsken vannonut, ettei enää söisi karkkeja niin paljon kuin ennen. Mene ja tiedä. 

Salainen neuleystäväni esittäytyi Hezkuksi. Kävin lukemassa hänen blogiaan ja käsitöiden lisäksi koira- ja ponijutut ovat mielenkiintoisia! Tätä blogia tulen varmasti lukemaan jatkossa.

SNY, kiitos tästä kierroksesta ja tavataan blogimaailmassa, erityisesti kun olen saanut langoistasi käsitöitä valmiiksi. 





Kommentit

  1. Moi, Mukava että pidit paketista. Hyvää kesän jatkoo siulle ja innolla oottelen mitä tuut saamaa langoista aikaseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankasi ovat kesälomani do it-listalla :-) Oikein ihanaa kesää sullekin!

      Poista
  2. Mukavaa, että paketista on löytynyt uutuuksia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydellisen villapaidan metsästys

Ilahduin, kun Novita alkoi myydä suomenlampaan villalankoja pari vuotta sitten. Kun nämä Suomivilla-kerät olivat poistomyynnissä, niin mulle, pienelle maailmanparantajalle tuli hätä: halusin niille hyvän kodin. Älkää kysykö miksi :) Mielessäni oli jokin simppeli villapaita, kuten aina, ja etsin sopivaa ohjetta jonkin aikaa. Lopulta rohkenin tekemään paidan itse ja aloitin ylhäältä alas. Jouduin toki purkaamaan työni pari kertaa, mutta paksulla langalla neulominen oli kuitenkin nopeaa, joten purku ei haitannut. Kun vartalo-osa oli valmis, huomasin vartalon keskellä värieroja. Voi ei, en muistanut katsoa kerien eränumeroita! Harkinnan jälkeen päätin, etten purkaisi ja neuloisi uudelleen, koska joidenkin mukaan eroja ei oikein huomaa heti.  Kirjoitin ohjeen muistiin, mutta tätä voi, ilman muuta, edelleen kehittää ja muokata. Mielestäni rintaosan kohdalla kannattaa tehdä lyhennettyjä ja pidennettyjä kerroksia, jotta pusero tasaantuu kauniisti. Tällä kertaa en tehnyt. Villapaita lähtee mini

Merikarhun Cousteau-pipo

Olen neulonut lukuisia myssyjä miehelleni. Hän ei oikein jaksa innostua löppömyssyistä, vaikka mä itse käytän niitä oikein mielelläni. Syy selvisi, että mieheni tykkää tiukoista resoripipoista ja hän oli haaveillut pitkään punaisesta Cousteaun piposta. Veneilyssä hyvä myssy pysyy hyvin päässä ja leudoilla ilmoilla myssyä voi kääriä pikkumyssyksi, ettei tule kuumaa. Mieheni ei myöskään pidä kutittavista villamyssyistä. Snurre-lankakaupassa näin pari Cousteau-pipomallia. Ne oli neulottu ihanan pehmeästä Lamana Cusco -alpakkalangasta ja väri olikin oikea punainen. Kauppias Anne kertoi, että ohje löytyy netistä. Ei muuta kuin lankojen ostoon ja etsimään ohjetta verkosta! Josko tässä on se mieheni unelmapipo...! Aloitin 120 silmukalla pyöröpuikoilla (4 mm), mutta 6 cm:n resorin jälkeen totesin, että siitä tulisi liian iso ja purin työn. Aloitin uudestaan ja 100 silmukalla. Piposta tuli tosi hyvä! Ei mennyt enempää kuin noin 75 grammaa. Kavennukset ovat jopa kauniita.

Kaisan perussukat

Olen neulonut tällä ohjeella monet sukat. Kehittelin sukkaohjetta siten, että sukat olisivat aivan napakoita eivätkä löysiä. Eilen sain ystävältäni iloisen viestin ja siinä hän kiitti lahjasukista, ja että ne ovat oikeasti saapassukkia. Talvi- ja kumisaappaissa nämä sukat eivät hankaa esimerkiksi ikävästi kantapäitä ollenkaan. Tätä ohjetta voi soveltaa vapaasti, vaikka pidentämällä varsia, vaihtamalla kantapää- tai kärkimallia (esimerkiksi nauhakavennusta).  Koko: 38-39 Lanka: 100 g ohutta fingering-vahvuista lankaa, esimerkiksi Louhittaren Väinämöinen, Lang Jawoll tai Novitan Nalle Puikot: 2,5 Luo 64 silmukkaa ja neulo 2 o 2 n –joustinneuletta 40 kerrosta. Kavenna yksi silmukka joka puikon alussa, yhteensä 4 silmukkaa. Jatka sileää neuletta 60 silmukalla 35-45 kerrosta. Siirrä ensimmäisen puikon silmukat neljännelle puikolle, yhteensä 30 silmukkaa. Aloita vahvennettu kantapäätilkku ja neulo 34 kerrosta. Sen jälkeen aloita kantapohjan kavennukset: neul