Siirry pääsisältöön

Lyhyt pappatakki



Olin hankkinut nämä kauniit Uncommon threadit erästä projektia varten ja aloittanutkin neuloa jonkin verran. Homma tyssäsi siihen, etten enää ymmärtänyt ohjetta. Yritin pari kertaa uudestaan, mutta päätin laittaa neuletyön nurkkaan odottamaan otollisempaa hetkeä. Kului monta kuukautta. Ennen joulunlomaa ryhdyin kartoittamaan lankavarastoani ja kas, löysin tämän keskeneräisen työn. Päätin lopultakin purkaa työn ja yrittää toisella, muulla ohjeella, sillä langat olivat aivan ihania. Olisi pyhäinhäväistystä, jos annan lankojen seistä nurkassa. Etsin Raverlystä ja kaikista käsityökirjoista sellaista yksinkertaista takkia. Semmosta tylsää pappatakkia, mutta sen piti olla myös raglanhihainen. Ei pitsejä eikä palmikoita. Huokaus. Ei löytynyt. Muistin Villavyyhdin Jenni Östbergin hyvän raglanvillatakkiopastuksen ja tuumin, miksen voisi yrittää suunnitella itse ohjetta. Mun täytyi tunnustaa, etten ollut koskaan tehnyt mallitilkkua. No, se oli sitten silkkaa laiskuuttani, mutta parempi myöhään kuin ei koskaan. Tein mallitilkun ja ryhdyin laskemaan silmukkoja. Elizabeth Zimmermannin prosenttikaava näytti pelottavalta, joten hätistin mieheni apuun. Miesparka, hän oli aivan hämmentynyt.

Laskujen jälkeen selvisi silmukkamäärät jotenkin:

mallitilkun tiheys: 16 s, 23 krs (10 cm x 10 cm)
rinnanympärys: 101 cm
vartalonympärys: 10,1 x 16 s = 161,65 = 162 s
kainaloihin varataan: 0,08 x 162 s = 12,96 = 13 s
Hihanympärys: 0,4 x 162 s = 64,8 = 65 s
Pääntienympärys: 0,4 x 162 s = 64,8 = 65 s

Pääntielle suositellaan hiukan enemmän silmukoita, ettei se ahdistaisi kaulalla. Pyöristin siten, että se oli 76 s.

Pähkäilin pitkään, milloin asetetaan hihat selkäosan ja etuosan väleille ja paljonko oli silmukoita hihaosan alussa. Piti surffailla netissä vertailemassa muita ohjeita ja kokeilin eri lukuja. Päätin, että jos työn edetessä huomaa, ettei siitä tuu mitään, niin purkaisin ja yrittäisin uudestaan. Villavyyhdin blogissa ei ollut opastusta hihojen teossa, joten luotin omaan, vaatimattomaan osaamiseeni. Mietin myös sitä, että tekisinkö kavennukset vartalo-osaan, jotta takista tulisi hieman tyköistävää, mutta päätin antaa sen olla. Pappatakki on pappatakki. Prototyypeille annetaan helpommin anteeksi, niinhän? No seuraavilla kerroilla voin yrittää.

Tämä lanka on erittäin joustava ja sen takia kannattaa huomioida se, että takki voi venyä käytössä huomattavan paljon.

Kirjoitin vielä ohjeen muistini tueksi, mutta se on vapaa käytettävissä. Huomioittehan epäammattimaiset virheet ja huolimattomuudet. Palautteenne ja kommenttinne ovat aina lämpimästi tervetulleita :-)


LYHYT PAPPATAKKI


Lanka: The Uncommon Thread, Merino DK (100 % superwash merinowool), noin 450 grammaa, väri Golden Praline
Koko: noin M (40)
Puikot: 4,5 mm ja 5 mm pyöröpuikot (40 cm ja 80 cm), 4,5 ja 5 mm sukkapuikot
Tiheys: 16 s x 23 krs, 10 cm x 10 cm, 5 mm puikoilla

Pääntie
Luo 76 silmukkaa 4,5 mm pyöröpuikolla. Neulo 8 kerrosta ainaoikeaa. Vaihda 5 mm pyöröpuikkoihin ja lisää silmukkamerkit.

1. krs: 12 s o, L1, am, 2 s o, am, L1, 6 s o, L1, am, 2 s o, am, L1, 32 s o, L1, am, 2 s o, am, L1, 6 s o, L1, am, 2 s o, am, L1, 12 s o. Käännä työ.
2. krs: kaikki silmukat nurin.

Jatka 1. ja 2. kerrokset, kunnes hihat ovat yhteensä 56 s. Irrota hihat apulangalle ja lisää kainalo-osia varten 14 s pyöröpuikoille.


Vartalo-osa
Jatka alaosa 180 silmukalla noin 35 cm ja neulo helmareuna, 8 krs ainaoikeaa 4,5 mm pyöröpuikoilla ja päättele.


Hihat
Poimi hihaosasta odottavat silmukat (56) apulangalta 5 mm pyöröpuikolle (40 cm) ja poimi kainalo-osasta 14 s. Puikoilla on yhteensä 70 s. Laita välimerkki kainalo-osan väliin. Neulo 8 krs sileää ja kavenna 9. kerroksella näin: neulo 1 s o, yliveto, neulo kunnes on 3 s jäljellä ennen välimerkkiä, neulo 2 s yhteen ja 1 s o. Kavenna 10 kertaa joka kolmannella kerroksella. Vaihda tarvittaessa pyöröpuikot sukkapuikkoihin. Neulo sileää neuletta x cm ja aloita helmareuna: 8 krs ainaoikeaa. Päättele. Tee toinen hiha samoin. (Kaisan huom. mielestäni kavennuksia voisi vielä tehdä lisää, jos haluaa tiukempia hihoja).


Nappilista
Luo 8 s 4,5 mm sukkapuikoilla ja neulo ainaoikeaa niin samanpituiseksi kuin päätien ja vartalo-osan helmareunan välinen. Ompele se takin vasempaan reunaan kiinni. Neulo toinen samanlainen lista, mutta lisää napinlävet tietyin välein (2 s yhteen ja lk). Ompele lista takin oikeaan reunaan kiinni. Ompele napit vasemmalle listalle.


Kostuta takki ja pingota / muotoile.




LYHENTEET:
s = silmukka
o = oikein
n = nurin
krs = kerros
L1 = lisää yksi silmukka
am = aseta merkki

Kommentit

  1. Hyvä villatakkiohje, kiitos kun jaoit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rentukka, palautteesta. Jos teet joskus samanlaisen, laita postaus blogiisi. Olisi kivaa tietää, miten ohje on toiminut.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydellisen villapaidan metsästys

Ilahduin, kun Novita alkoi myydä suomenlampaan villalankoja pari vuotta sitten. Kun nämä Suomivilla-kerät olivat poistomyynnissä, niin mulle, pienelle maailmanparantajalle tuli hätä: halusin niille hyvän kodin. Älkää kysykö miksi :) Mielessäni oli jokin simppeli villapaita, kuten aina, ja etsin sopivaa ohjetta jonkin aikaa. Lopulta rohkenin tekemään paidan itse ja aloitin ylhäältä alas. Jouduin toki purkaamaan työni pari kertaa, mutta paksulla langalla neulominen oli kuitenkin nopeaa, joten purku ei haitannut. Kun vartalo-osa oli valmis, huomasin vartalon keskellä värieroja. Voi ei, en muistanut katsoa kerien eränumeroita! Harkinnan jälkeen päätin, etten purkaisi ja neuloisi uudelleen, koska joidenkin mukaan eroja ei oikein huomaa heti.  Kirjoitin ohjeen muistiin, mutta tätä voi, ilman muuta, edelleen kehittää ja muokata. Mielestäni rintaosan kohdalla kannattaa tehdä lyhennettyjä ja pidennettyjä kerroksia, jotta pusero tasaantuu kauniisti. Tällä kertaa en tehnyt. Villapaita lähtee mini

Merikarhun Cousteau-pipo

Olen neulonut lukuisia myssyjä miehelleni. Hän ei oikein jaksa innostua löppömyssyistä, vaikka mä itse käytän niitä oikein mielelläni. Syy selvisi, että mieheni tykkää tiukoista resoripipoista ja hän oli haaveillut pitkään punaisesta Cousteaun piposta. Veneilyssä hyvä myssy pysyy hyvin päässä ja leudoilla ilmoilla myssyä voi kääriä pikkumyssyksi, ettei tule kuumaa. Mieheni ei myöskään pidä kutittavista villamyssyistä. Snurre-lankakaupassa näin pari Cousteau-pipomallia. Ne oli neulottu ihanan pehmeästä Lamana Cusco -alpakkalangasta ja väri olikin oikea punainen. Kauppias Anne kertoi, että ohje löytyy netistä. Ei muuta kuin lankojen ostoon ja etsimään ohjetta verkosta! Josko tässä on se mieheni unelmapipo...! Aloitin 120 silmukalla pyöröpuikoilla (4 mm), mutta 6 cm:n resorin jälkeen totesin, että siitä tulisi liian iso ja purin työn. Aloitin uudestaan ja 100 silmukalla. Piposta tuli tosi hyvä! Ei mennyt enempää kuin noin 75 grammaa. Kavennukset ovat jopa kauniita.

Kaisan perussukat

Olen neulonut tällä ohjeella monet sukat. Kehittelin sukkaohjetta siten, että sukat olisivat aivan napakoita eivätkä löysiä. Eilen sain ystävältäni iloisen viestin ja siinä hän kiitti lahjasukista, ja että ne ovat oikeasti saapassukkia. Talvi- ja kumisaappaissa nämä sukat eivät hankaa esimerkiksi ikävästi kantapäitä ollenkaan. Tätä ohjetta voi soveltaa vapaasti, vaikka pidentämällä varsia, vaihtamalla kantapää- tai kärkimallia (esimerkiksi nauhakavennusta).  Koko: 38-39 Lanka: 100 g ohutta fingering-vahvuista lankaa, esimerkiksi Louhittaren Väinämöinen, Lang Jawoll tai Novitan Nalle Puikot: 2,5 Luo 64 silmukkaa ja neulo 2 o 2 n –joustinneuletta 40 kerrosta. Kavenna yksi silmukka joka puikon alussa, yhteensä 4 silmukkaa. Jatka sileää neuletta 60 silmukalla 35-45 kerrosta. Siirrä ensimmäisen puikon silmukat neljännelle puikolle, yhteensä 30 silmukkaa. Aloita vahvennettu kantapäätilkku ja neulo 34 kerrosta. Sen jälkeen aloita kantapohjan kavennukset: neul