Siirry pääsisältöön

Warrella virran -sukat

Työkaverini näytti Mari Muinosen sukkaohjetta pari kolme vuotta sitten. Olin vastikään aloittanut neulontaharrastuksen ja oppinut tekemään palmikoita. Warrella virran-sukat näyttivät tosi haasteelliselta ja ajattelin silloin, että teen ne vielä jonakin päivänä ja silloin, kun neulontataitoni ovat kehittyneet hiukan.

Rohkaistuin ja aloitin työn kesällä 2014. Alku oli lupaava. Tein molemmat sukat samanaikaisesti, jotta sukat pysyisivät lisäyksineen identtisinä, peilikuvina. Tajusin vähän myöhemmin, että joutuisin neulomaan miljoonia nurin-silmukoita... Apupuikko oli jatkuvassa käytössä. Kaavioihin piti keskittyä koko ajan ja TV:n ääressä tätä ei voinut tehdä. Jätin työn seisomaan, kun kesälomani loppui. Kesti vuoden verran, kunnes seuraavalla kesälomallani ryhdistäydyin ja tartuin puikkoihin jonkin aikaa. Työ jäi pöydälle taas kesälomani loputtua vuodeksi. Hyvä minä. Kesällä 2016 ajattelin, että tälle projektille olisi tehtävä jotain. 'Jatka vain, Kaisa', kuului päässäni. Kymmenien kerrosten jälkeen huomasin, että vasemman sukan kohdalla erehdyin sekoittamaan kaavioita. Yhdellä sukalla on nimittäin kolme kaavio-osaa. Mä onneton hyppäsin ykkösestä kolmoseen ja noin 50 kerrosta jäi neulomatta. Tässä tilanteessa turhauduin tosi paljon ja teki mieli viskata koko työ puuhellaan. No, purin nämä väärät kerrokset ja aloitin uudestaan oikeasta rivistä. 


Joulupäivän aamulla 2016 katsoin tätä sukkaparia ja päätinkin tehdä tämän p*** työn valmiiksi. Kului kaksi päivää ja yötä. Mieheni ihmetteli vieressäni. Opin tekemään i-cord-tekniikan, mikä on ihan helppoa. Sukkien loppureunaan muodostui kaunis i-cord-reuna ja reunan lopussa syntyi napinnäpi.

Nyt sukat ovat valmiit. Voi että, tuntuu ihan voittajalta. Hartiat ovat jumissa. Napit on ommeltu kiinni ja sukkia odottaa vielä vesikylpy ja viimeistely. Oliivin väri on ihan kaunis ja kuviot nousevat oikein hyvin esille.




Malli: Warrella virran (Mari Muinonen, Raverly)
Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen, väri ollivi, noin 120 g
Puikot: 2,75

Nyt haluan neuloa vaihteeksi helppoja, 'aivot narikassa' -töitä. Toivotan teille hyviä välipäiviä!


Kommentit

  1. Upeat sukat, kannatti sinnitellä loppuun saakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Sukat ovat nyt lipaston päällä ja ihastelen niitä päivittäin, kunnes otan ne käyttöön. Ne ovat ihan kauniit sellaisinaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydellisen villapaidan metsästys

Ilahduin, kun Novita alkoi myydä suomenlampaan villalankoja pari vuotta sitten. Kun nämä Suomivilla-kerät olivat poistomyynnissä, niin mulle, pienelle maailmanparantajalle tuli hätä: halusin niille hyvän kodin. Älkää kysykö miksi :) Mielessäni oli jokin simppeli villapaita, kuten aina, ja etsin sopivaa ohjetta jonkin aikaa. Lopulta rohkenin tekemään paidan itse ja aloitin ylhäältä alas. Jouduin toki purkaamaan työni pari kertaa, mutta paksulla langalla neulominen oli kuitenkin nopeaa, joten purku ei haitannut. Kun vartalo-osa oli valmis, huomasin vartalon keskellä värieroja. Voi ei, en muistanut katsoa kerien eränumeroita! Harkinnan jälkeen päätin, etten purkaisi ja neuloisi uudelleen, koska joidenkin mukaan eroja ei oikein huomaa heti. 
Kirjoitin ohjeen muistiin, mutta tätä voi, ilman muuta, edelleen kehittää ja muokata. Mielestäni rintaosan kohdalla kannattaa tehdä lyhennettyjä ja pidennettyjä kerroksia, jotta pusero tasaantuu kauniisti. Tällä kertaa en tehnyt. Villapaita lähtee mini…

Pipotehdas täydessä tehossa

Monet tuntevat Kalastajan vaimon Beanie-myssyn ja sellaisia olenkin tehnyt pari kertaa. Rowan Angora Haze-lanka on tosi ihanan pehmeä. Käytössä myssyt löystyivät kuitenkin nopeasti ja kerran tuuli meinasi viedä piponi päästäni. Beanie-myssystä puuttui resori ja päätin "jalostaa" mallia kovaan käyttöön. Tässä on aika väljästi kirjoitettu ohje :-)


Angoramyssy Lanka: Rowan Angora Haze (alle 25 gr) Ohje: kehitetty Beanie-myssy, oma ohje Puikot: pyöröpuikot ja sukkapuikot, 3 mm
Luo 90 s ja neulo resoria (1 o kiertäen, 1 n *-*)noin 8 cm verran. Jatka sitten sileää neuletta, kunnes työ on noin 22-23 cm. Aloita kavennukset (ja vaihda pyöröpuikot sukkapuikkoihin jossakin vaiheessa): ensimmäisellä kierroksella kavenna joka 10 s välein, kolmannella kierroksella kavenna 9 s välein, 5. kierroksella joka 8 s välein ja kavenna sitten joka kierroksella samojen kavennusten kohdalla, kunnes puikoilla on noin 20 silmukkaa. Katkaise lanka ja pujota se neulalla loppujen silmukoiden läpi. Kiristä reik…

Luottomyssyjä

Mä, suuri myssyjen ystävä, tein harmaan, yksinkertaisen myssyn Uncommon Threadin Merino Silk Fingering-langasta eräällä työmatkalla viime keväänä ja tykästyin siihen kovasti. Lanka on niin pehmeä ja kaunis. Seuraavalla ostoskäynnilläni Titityyssä syyskuussa muistin tämän langan ja valitsin tällä kertaa okrankeltaisen värin. 


Malli: yksinkertainen myssy Ohje: oma Lanka: The Uncommon Thread merino silk fingering (50 % / 50 %) Puikot: 3
Ohje: Luo 110 silmukkaa. Neulo 1 o (kiertäen), 1 n -joustinneuletta 20 kerrosta. Jatka sileää neuletta, kunnes työ on 21 cm. Aloita kavennukset: kavenna 10 silmukkaa tasavälein ensimmäisellä kerroksella ja toisella kerroksella ei kavennuksia, kolmannella kerroksella 10 silmukkaa ja niin edelleen. Voit jossakin vaiheessa kaventaa joka kerroksella, jos haluat. Lopeta neulominen, kun puikoilla on noin 40 silmukkaa, ja ompele silmukat yhteen. Päättele lanka. 
Onneksi sain keltaisen myssyn valmiiksi eilen illalla ja tänä aamuna täällä Hesassa oli jopa +2 astetta ja …