Siirry pääsisältöön

Lankojen uusi kotipesä

Muuton jälkeen vanha lankakaappi meni keittiön nurkkaan tekemään astiakaapin virkaa. Langoille piti löytää uusi säilytyspaikka, muttei ollut kaappia (kamalaa!). Mun ei voinut muuta kuin etsiä uutta, vastaavaa Huutonetistä ja mielessäni muhi ideoita. Olin aiemmin haaveillut kauniista heleänvärisestä antiikkikaapista tai vitriinikaapista, mutta niiden hinnat ovat päätähuimaavia! Etsin vanhaa, vaikka 50-luvuntyylistä, jota voisin vaikka tuunata. Ne ovat ilmeisesti nyt muodissa, sillä tuhansien kaappien joukosta niitä ei löytynyt! Päädyin kokopuiseen uudehkoon, mutta edulliseen astiakaappiin. 



Huomasin jonkin aikaa sitten Måla & More -putiikin mainoksen Facebookin mainospalstalta ja ilahduin, että se myy nimenomaan kalkkimaaleja. Värikartta on upea. Piti miettiä, mitä väriä haluaisin. Vanhaa roosaa, heleää minttua, turkoosia vai...? Värejä voi sekoittaa keskenään maun mukaan ja tulos voi olla yllättävä!


Päädyin turkoosiin ja vanhanajan valkoiseen, jotta voin sekoittaa. Lisäksi ostin myös kirkasta vahaa, jolla saadaan pehmeää pintaa. Oli jännittävää nähdä, millaisia tuloksia tästä syntyy. Alakerran ikkunat ovat pieniä ja niistä tulee vähän valoa. Siksi ajattelin vaaleita sävyjä.



Aloitin maalausprojektin eilen illalla. Onneksi mun ei tarvinnut hioa tai pohjamaalata, sillä kalkkimaalit tarttuvat pintaan helposti ja levittäytyvät hyvin. Maali kuivui nopeasti. Maalasin kaksi kierrosta, ensimmäisellä paksua ja toisella  ohutta. Tänään vahasin kaikki pinnat ja vaihdoin rumat vetimet posliininuppivetimiin. Vaha kuivui ja kovettui muutamassa tunnissa. 



Voi että, tämä on ihana kaappi! Värin vaihdos muutti huoneen tunnelman aika paljon. Mieheni tuli tänään mökkireissulta ja totesi, että väri on hyvä. Langat ovat hyvin esillä ja on mukavaa hypistellä niitä miettien uusia työprojekteja. Ufot piilotan alalaatikostoihin :-D

Mökille pitäisi hommata myös uusi lankakaappi tai lipasto. Joskus kesällä sitten. 



Kevätiloa kaikille!

Kommentit

  1. Onpa kiva, uusi koti langoille! :) Jonkinverran on tullut maalailtua huonekaluja, mutta tuo kertomasi kalkkimaali on ihan uusi tuttavuus. Kuulostaa kiinnostavalta! Juurikin yhdistettynä tuohon vahaviimeistelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, että kokeilet tätä ihmemaalia! Rautakaupan värit ovat ihan kivoja, mutta nämä kalkkimaalit ovat ympäristöystävällisiä. Sävyt ovat ihanan pehmeitä.

      Poista
  2. Sulla on kyllä aivan super hyper hykerryttävä lankakaappi. Juuri noin ne langat kuuluuisivatkin olla esillä. Ja uusi väri näyttää oikein hyvältä :)
    Tuollainen vastaavanlainen on mulla ollut piiiitkään haaveena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Aamuisin herättyäni näen kaapin edessä ja iloitsen siitä, että meillä on ihana kaappi :)

      Kannattaa toteuttaa haaveesi, jos siihen on mahdollista!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydellisen villapaidan metsästys

Ilahduin, kun Novita alkoi myydä suomenlampaan villalankoja pari vuotta sitten. Kun nämä Suomivilla-kerät olivat poistomyynnissä, niin mulle, pienelle maailmanparantajalle tuli hätä: halusin niille hyvän kodin. Älkää kysykö miksi :) Mielessäni oli jokin simppeli villapaita, kuten aina, ja etsin sopivaa ohjetta jonkin aikaa. Lopulta rohkenin tekemään paidan itse ja aloitin ylhäältä alas. Jouduin toki purkaamaan työni pari kertaa, mutta paksulla langalla neulominen oli kuitenkin nopeaa, joten purku ei haitannut. Kun vartalo-osa oli valmis, huomasin vartalon keskellä värieroja. Voi ei, en muistanut katsoa kerien eränumeroita! Harkinnan jälkeen päätin, etten purkaisi ja neuloisi uudelleen, koska joidenkin mukaan eroja ei oikein huomaa heti.  Kirjoitin ohjeen muistiin, mutta tätä voi, ilman muuta, edelleen kehittää ja muokata. Mielestäni rintaosan kohdalla kannattaa tehdä lyhennettyjä ja pidennettyjä kerroksia, jotta pusero tasaantuu kauniisti. Tällä kertaa en tehnyt. Villapaita lähtee mini

Merikarhun Cousteau-pipo

Olen neulonut lukuisia myssyjä miehelleni. Hän ei oikein jaksa innostua löppömyssyistä, vaikka mä itse käytän niitä oikein mielelläni. Syy selvisi, että mieheni tykkää tiukoista resoripipoista ja hän oli haaveillut pitkään punaisesta Cousteaun piposta. Veneilyssä hyvä myssy pysyy hyvin päässä ja leudoilla ilmoilla myssyä voi kääriä pikkumyssyksi, ettei tule kuumaa. Mieheni ei myöskään pidä kutittavista villamyssyistä. Snurre-lankakaupassa näin pari Cousteau-pipomallia. Ne oli neulottu ihanan pehmeästä Lamana Cusco -alpakkalangasta ja väri olikin oikea punainen. Kauppias Anne kertoi, että ohje löytyy netistä. Ei muuta kuin lankojen ostoon ja etsimään ohjetta verkosta! Josko tässä on se mieheni unelmapipo...! Aloitin 120 silmukalla pyöröpuikoilla (4 mm), mutta 6 cm:n resorin jälkeen totesin, että siitä tulisi liian iso ja purin työn. Aloitin uudestaan ja 100 silmukalla. Piposta tuli tosi hyvä! Ei mennyt enempää kuin noin 75 grammaa. Kavennukset ovat jopa kauniita.

Kaisan perussukat

Olen neulonut tällä ohjeella monet sukat. Kehittelin sukkaohjetta siten, että sukat olisivat aivan napakoita eivätkä löysiä. Eilen sain ystävältäni iloisen viestin ja siinä hän kiitti lahjasukista, ja että ne ovat oikeasti saapassukkia. Talvi- ja kumisaappaissa nämä sukat eivät hankaa esimerkiksi ikävästi kantapäitä ollenkaan. Tätä ohjetta voi soveltaa vapaasti, vaikka pidentämällä varsia, vaihtamalla kantapää- tai kärkimallia (esimerkiksi nauhakavennusta).  Koko: 38-39 Lanka: 100 g ohutta fingering-vahvuista lankaa, esimerkiksi Louhittaren Väinämöinen, Lang Jawoll tai Novitan Nalle Puikot: 2,5 Luo 64 silmukkaa ja neulo 2 o 2 n –joustinneuletta 40 kerrosta. Kavenna yksi silmukka joka puikon alussa, yhteensä 4 silmukkaa. Jatka sileää neuletta 60 silmukalla 35-45 kerrosta. Siirrä ensimmäisen puikon silmukat neljännelle puikolle, yhteensä 30 silmukkaa. Aloita vahvennettu kantapäätilkku ja neulo 34 kerrosta. Sen jälkeen aloita kantapohjan kavennukset: neul