Siirry pääsisältöön

Villalankoja matkatuliaisina

Työni vuoksi matkustelen paljon, sekä Suomessa että ulkomailla. Ennen matkakohdetta tutkin lankakauppoja netistä ja kyselen työkavereiltani vinkkejä. Joskus työmatkani aikataulu on niin kireä, niin ei sittenkään ehditä kauppoihin. Kaksi kertaa ehdin kuitenkin piipahtaa ruoka- tai kahvitauolla, jos lankakaupat sattuivat olemaan hyvin lähellä. Esimerkiksi joillakin lentoasemilla, kuten Färsaarilla, myydään villalankoja (tietysti turistihinnoilla). Färsaarilla myydään kauniita ja värikkäitä lankoja. Useimmiten niissä on vieläkin lanoliinia jäljellä. Olen ajatellut tehdä värikkäitä lapasia hyville ystävilleni. Matkasta on kulunut jo yli vuosi...
Kävin Grönlannissa, Nuukissa viime syksynä. Kuulin, että grönlantilaiset neulovat myös paljon. Ei sitten muuta kuin ostoskeskukseen ja turistikauppoihin. Myskihärän villa (kuvassa ruskeanharmaa lanka) on äärettömän kevyt ja pehmeä. Vain 50 grammasta saa 400 metrin pitkää lankaa! Vasta kotona laskin, paljonko tämä villa maksoikaan. Taitaa olla elämäni kallein lankaostokseni! Vihreä lanka taas on genuniuksen villaa (en löytänyt suomenkielistä käännösvastinetta). Tanskalaiset villalangat ovat edullisia ja grönlantilaisten suosiossa.
Jouluna olin luentomatkallani Japanissa ja majoituin Kobessa. Matkaohjelmani oli valitettavasti tiukka ja ainoana vapaapäivänäni minut vietiin Kiotoon katsomaan kauniita temppeleitä ja syömään paikan erikoisuuksia. Lankaputiikit saivat suurella suosiolla jäädä. Silti koulutusviikon aikana mulla oli mahdollisuus käydä ostamassa lounasta lähimmästä ostoskeskuksesta ja kas, siellä oli lanka- ja kangasnurkka. Kaikki tavarat ja materiaalit olivat vain japaniksi. Villalangat (puoliksi villaa ja puoliksi jotain muovista) olivat valitettavasti tehty Kiinassa. Ostin kuitenkin muutamia villalankoja, virkkuukoukkuja, japanilaisia kangaspaloja ja muutamia käsityölehtiä.
Islantilaiset ovat tunnetusti ahkeria neulojia. Islantilainen työkollegani tiesi intohimoisen harrastukseni ja vei meidät, naispuoliset suomalaiset edustajat erääseen tehtaanmyymälään, missä myydään suomalaisillekin tuttuja Lopi-merkkisiä villalankoja. Siellä oli sattumalta jokin kampanja ja kaikki langat myytiin 15 % alennuksella.
Muiden työkaverien tutkiessa postikortteja kirjakaupassa katselin kirjoja. Tämä islantilaisten perinnelapasten opas on tietysti islanninkielistä, mutta kaaviot ovat aika hyviä. Islantia taitamaton voi itse laskea, montako silmukkaa tarvitaan, ja kokeilla mallitilkun kanssa.
Ennen kuin lähdin tälle kesälomalle, tein vielä yhden ulkomaantyömatkan Irlantiin, Dubliniin. Kuuluisan Trinity College Dublin-yliopiston vieressä oli ostoskatu. Ystävieni kanssa tehtiin tarkastuskäynti ja huomasin erään turistikaupan ikkunasta lapun, jossa sanotaan, että yläkerrassa myydään villalankoja. Siellä oli ollut irlantilaisia aran tweed-lankoja myynnissä. Värivaihtoehtoja oli paljon, mutta kallistuin silti sammaleenväriseen.
Kun kerään itselleni villalankoja matkatuliaisiksi, täytyy aina muistaa myös muita perheenjäseniämme. Ne tuliaiset saavat olla muutakin kuin villaa.

Kommentit

  1. Kyllä minäkin kävisin aina lankakaupoissa eri maissa, jos matkustaisin Suomen ulkopuolella. Ei niitä voi jättää käymättä! :)

    VastaaPoista
  2. Hei,
    Vihreä lanka on 100% lampaanvillaa, Kalaallit Savaasa Meqqui / Genuine Greenland Wool: http://www.filcolana.dk/en/node/64

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydellisen villapaidan metsästys

Ilahduin, kun Novita alkoi myydä suomenlampaan villalankoja pari vuotta sitten. Kun nämä Suomivilla-kerät olivat poistomyynnissä, niin mulle, pienelle maailmanparantajalle tuli hätä: halusin niille hyvän kodin. Älkää kysykö miksi :) Mielessäni oli jokin simppeli villapaita, kuten aina, ja etsin sopivaa ohjetta jonkin aikaa. Lopulta rohkenin tekemään paidan itse ja aloitin ylhäältä alas. Jouduin toki purkaamaan työni pari kertaa, mutta paksulla langalla neulominen oli kuitenkin nopeaa, joten purku ei haitannut. Kun vartalo-osa oli valmis, huomasin vartalon keskellä värieroja. Voi ei, en muistanut katsoa kerien eränumeroita! Harkinnan jälkeen päätin, etten purkaisi ja neuloisi uudelleen, koska joidenkin mukaan eroja ei oikein huomaa heti.  Kirjoitin ohjeen muistiin, mutta tätä voi, ilman muuta, edelleen kehittää ja muokata. Mielestäni rintaosan kohdalla kannattaa tehdä lyhennettyjä ja pidennettyjä kerroksia, jotta pusero tasaantuu kauniisti. Tällä kertaa en tehnyt. Villapaita lähtee mini

Merikarhun Cousteau-pipo

Olen neulonut lukuisia myssyjä miehelleni. Hän ei oikein jaksa innostua löppömyssyistä, vaikka mä itse käytän niitä oikein mielelläni. Syy selvisi, että mieheni tykkää tiukoista resoripipoista ja hän oli haaveillut pitkään punaisesta Cousteaun piposta. Veneilyssä hyvä myssy pysyy hyvin päässä ja leudoilla ilmoilla myssyä voi kääriä pikkumyssyksi, ettei tule kuumaa. Mieheni ei myöskään pidä kutittavista villamyssyistä. Snurre-lankakaupassa näin pari Cousteau-pipomallia. Ne oli neulottu ihanan pehmeästä Lamana Cusco -alpakkalangasta ja väri olikin oikea punainen. Kauppias Anne kertoi, että ohje löytyy netistä. Ei muuta kuin lankojen ostoon ja etsimään ohjetta verkosta! Josko tässä on se mieheni unelmapipo...! Aloitin 120 silmukalla pyöröpuikoilla (4 mm), mutta 6 cm:n resorin jälkeen totesin, että siitä tulisi liian iso ja purin työn. Aloitin uudestaan ja 100 silmukalla. Piposta tuli tosi hyvä! Ei mennyt enempää kuin noin 75 grammaa. Kavennukset ovat jopa kauniita.

Kaisan perussukat

Olen neulonut tällä ohjeella monet sukat. Kehittelin sukkaohjetta siten, että sukat olisivat aivan napakoita eivätkä löysiä. Eilen sain ystävältäni iloisen viestin ja siinä hän kiitti lahjasukista, ja että ne ovat oikeasti saapassukkia. Talvi- ja kumisaappaissa nämä sukat eivät hankaa esimerkiksi ikävästi kantapäitä ollenkaan. Tätä ohjetta voi soveltaa vapaasti, vaikka pidentämällä varsia, vaihtamalla kantapää- tai kärkimallia (esimerkiksi nauhakavennusta).  Koko: 38-39 Lanka: 100 g ohutta fingering-vahvuista lankaa, esimerkiksi Louhittaren Väinämöinen, Lang Jawoll tai Novitan Nalle Puikot: 2,5 Luo 64 silmukkaa ja neulo 2 o 2 n –joustinneuletta 40 kerrosta. Kavenna yksi silmukka joka puikon alussa, yhteensä 4 silmukkaa. Jatka sileää neuletta 60 silmukalla 35-45 kerrosta. Siirrä ensimmäisen puikon silmukat neljännelle puikolle, yhteensä 30 silmukkaa. Aloita vahvennettu kantapäätilkku ja neulo 34 kerrosta. Sen jälkeen aloita kantapohjan kavennukset: neul